Kaikki alkoi keväisenä ja aurinkoisena päivänä, jona minun piti käydä kaupassa äitini pyynnöstä. Ulkona tuuli inhottavasti, ja siksi oli myös hiukan kylmää. Muuten kaikki oli tavallista enkä osannut aavistaa tuolloin, että henkeni voisi olla suuressa vaarassa.

Kuljin tavallista reittiäni pitkin sopivaa vauhtia. Silloin se tapahtui! Viereisestä männystä (syynä liennyt tuuli) tippui normaalia suurempi käpy suoraan jalkojeni juureen ponnahtaen sen jälkeen vielä maasta suurella voimalla. Jos olisin kulkenut vähäänkään nopeammin, en olisi ehkä nyt tässä kirjoittamassa tätä juttua.

Tiedättekö, että kun kuolemanhetki on lähellä, koko elämä välähtää silmien edessä. Silloin alkaa miettiä, että entäs jos kaikki olisikin päättynyt tähän. Oletteko miettineet kuinka moni asia voi olla nuorella ihmisellä vielä kesken? Kaikki unelmanne särkyisivät siinä hetkessä. Kaikki, minkä olitte rakentaneet tähän asti, sortuisi kuin rakennus, joka ei kestä.

Päivän opetus ei kuitenkaan ole se, että pitää tehdä keskeneräiset asiat tänään eikä huomenna, sillä se on jo käytetty juttu. Enkä myöskään opeta teitä jättämään tavoitteet asettamatta, jolloin mikään ei voisi koskaan jäädä tekemättömäksi. Neuvoni on paljon yksinkertaisempi: varokaa männystä tippuvia käpyjä tuulisina päivinä sekä muistakaa rakastaa lähimmäisiänne ja jakaa kaikki löytämänne kävyt siskojenne ja veljienne kesken.

Kiitos.